vuo
|
syndrooma uutisIA: |
10.1.2012 Uuteen vuoteen uudella innolla! Kova treenijakso takana ja kunto sen mukainen. Vielä kolmisen viikkoa, ennenkuin päästään taas tien päälle ja kenties kokeilemaan uusia veisujakin, josko kolahtaisi yleisöön... Pari uutta keikkaakin lisättiin kesän kalenteriin!
2.12.2011 Joulu tulla jollottaa ja treenitahti uuden basistin myötä on sitä luokkaa, että ylikunnon vaara on ilmeinen! Pari keikkaakin on on lisätty tulevalla vuodelle kalenteriin. Ja lisää on luvassa...
28.10.2011 Syndrooma uudisti naamansa Nuamakirjassa! Käykääpäs liittymässä joukkoon tummaan... Linkki löytyy aloitussivulta!
17.10.2011 Syndrooma is back in business! Eli taas soitto soi ja laulu raikaa! Orkesterin rivit on saatu kasattua ja basistin toimen ottaa toistaiseksi haltuun ennenkin Syndrooman kanssa keikkaillut Pete Hiltunen. Keikkamyynti käy jälleen kuumana, eli kalenterit esiin ja varailemaan kunnon suomirock-show! Vapaana riehuvat basistit voivat edelleen ottaa yhteyttä ja tarjoutua...
7.10.2011 Kesälaitumet näyttävät venyvän odotettua pidemmiksi. Ja vanha totuus on, että kun asiat viivästyvät, ne myös hankaloituvat! Näin myös tällä kertaa. Lähes kolme vuotta Syndrooman riveissä bassoa rääkännyt ja monet keikkamestat kolunnut Mika Anttila päätti jäädä ko. laitumille ja lopettaa orkesterissa. Eli nyt on revittävä taas mietintämyssyt esiin, ja katseltava mihin suuntaan lähdetään??? Vapaat basistit ottakaa yhteyttä. Syndrooman keikkatauko siis jatkuu toistaiseksi...
3.6.2011 Kevätkauden viimeinen rokkirupeama Seinäjoen Ilonassa takana! Liekö kaatosade karkoittanut osan bilekansasta, mutta paikalla olleet jaksoivat jorata mukavasti! Keskiviikon keikaksi varsin jees meininki! Nyt kesälaitumille...
1.5.2011 Wappukeikat heitetty Lappeenrannan uutuuttaan hohtavassa Ilonassa! Molempina iltoina yritettiin pitää kunnon menoa yllä ja loppua kohti atmös oli jokseenkin vappuinen. Perjantaina olisi toki sopinut enemmänkin yleisöä! Lokakuussa palataan idän Sputnikkien kotipesälle!
17.4.2011 Kaksi loistavaa keikkaa viikonloppuna Tampereella ja Jyväskylässä! Kumpanakin iltana tuhatkunta henkeä bailasi kiitettävällä asenteella täysissä saleissa. Etenkin Londonin yleisö ansaitsee raikuvat ablodit bändin puolelta! Hienoa naapurikaupunki!
4.4.2011 Syndrooma.com toimii jälleen! Teknisten murheiden(lue: maksamattomien laskujen) vuoksi hetkellisesti sulkeutunut sivusto jälleen täydessä latingissa.
22.3.2011 Valmistautuminen huhtikuun keikkoihin hyvässä vauhdissa! Settiä hiotaan ja uusia keikkoja lisäillään listaan sitä tahtia, että heikompia hirvittää!
26.1.2011 Kevään keikkamyynti käy kuumana ja parhaat viikonloput revitään käsistä! Alkuvuosi terotellaan hampaita ja punotaan uusia juonia ja sitten taas viimeistään huhtikuussa kevätauringon helliessä startataan tien päälle. Uusia keikkamestoja luvassa ainakin Tampereella ja Lappeenrannassa!
3.1.2011 Vuosi on taas vaihtunut ja loppuvuoden keikkaperiodi takana. Hyvät keikat molempina iltoina Seinäjoen Ilonassa. Orkesterilta isot kiitokset hyvästä huolenpidosta ja takahuonetarjoilusta, joka kyllä aiheutti varsin vihaisen kankkusen! Varsinkin lauantaina olisi kyllä saanut olla hieman reippaammin yleisöä ja kovin meno taisikin olla yöllä hotellin käytävillä! Taas meni mahtavaa Suomi-kuvaa maailmalle! Kyllä Pohjanmaalla osataan...
28.12.2010 Uutta vuotta vietetäänkin sitten Seinäjoella oikein pidemmän kaavan mukaan, eli puikotetaan keikkaa myöskin uudenvuodenpäivänä!
13.12.2010 Kiteen reissu opetti suurilla rokkitähtösille nöyryyttä oikein olallisen verran. Sen verta luokaton oli esitys, ei onneksi sentään koko bändillä. Ja onneksi yleisö, jota oli mukavasti paikalla oli valtaosin sen verran päissään, että osasi ottaa ilon irti ja nauttia soitosta! Siis pelkästä soitosta... Kerrankin pistää sanattomaksi!
6.12.2010 Tahkolta palattu elävien kirjoissa! Keikoista ei pääse suuria tarinoita kirjoittamaan ja suurin osa yleisöstä saapui paikalle kamojen purku vaiheessa! Onneksi reissulla tapahtui sentään jotain messevää, kun orkesterin mökkiin pukkasi keskellä yötä jonkinsortin joulupukki todeten, että onkohan tämä väärä mökki! Tais olla.
1.12.2010 Tahkon viikonlopun keikat polkaistaan käyntiin molempina iltoina poikkeuksellisesti ja artistimyönteisesti jo noin klo 21.30! Tämä tiedoksi niille, jotka jostain syystä haahuilevat niillä nurkilla tulevana viikonloppuna...
21.11.2010 Toista kertaa Londonissa. Tällä kertaa vedettiin tupa takalautaa myöten täyteen eli reippaasti toista tuhatta henkeä oli kuulemassa kunnon rokki shöyn! Keikoilla kuultiin ehkä parasta laulatusta, mitä on kohdalle sattunut. Hyvä Jyväskylä!
17.11.2010 Syksyn "lomat" lusittu ja treenijakso hyvässä kuosissa. Loppuvuoden kiertue aloitetaan ensi lauantaina Jyväskylän Londonista! Lisättiin kalenteriin myös keikat Tahkon avajaisviikonlopulle Sokos Hotel Tahkovuoreen!
7.9.2010 Lisäyksiä loppuvuoden keikkatarjontaan!
14.8.2010 Kesärundi puikoissa. Pitkään jännättiin päästäänkö "sattuneen syyn" vuoksi ollenkaan lauteille, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Keikka vedettiin nautiskellen ja antaumuksella. Yleisöä olisi odottanut tulevan näillä keleillä enemmänkin, mutta sentään kaikilla paikalle saapuneilla näytti olevan haaskoo! Nähtäväksi jää, oliko eilinen Syndrooman viimeinen esiintyminen Wanhan Sataman lehtereillä?
31.7.2010 Mahtava keikka Mansesterissa! Väkeä tupa mustanaan ja kumma kyllä Popedat tuntui olevan tamperelaisille tuttuja ralleja! Pari viikkoa ja Syndrooman kesäkiertueen päätösspektaakkeli Wanhassa Satamassa. Sitä odotellessa...
4.7.2010 Keikalta Katinkullasta. Vaihtobasistin voimin rutiinitykitystä, Pete klaarasi keikan ammamiehen varmuudella! Hyvä meininki alusta loppuun, ja saunamaailmakin korkattiin!
26.6.2010 Viides juhannusaatto peräkkäin kului Rauhalahden juhannus-bileissä! Keikka oli jälleen taattua Syndrooma-kouhotusta, eli upposi yleisöön verrattomasti. Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa...
20.6.2010 Wanhan Sataman keikka rokattiin hieman koleissa tunnelmissa. Keli ei nyt ollut meidän puolella, mutta muuten meininkiä riitti ihan jees! Semmosta perussettiä... Juhannuksena jatketaan!
16.6.2010 Wanhan Sataman revitystä odotellessa lisättiin kalenteriin merkintä Kiteen Karhuun joulukuulle!
7.6.2010 Takana viikonlopun mittainen spektaakkeli Jyväskylässä. Perjantainakin paikalla hyvä meininki, vaikka yleisö selvästi odottikin lauantain illatsuja. Lauantaina Syndroomalla lämppäribändinä, ei enempää eikä vähempää, kuin Dave Lindholm ammattilaisbändeineen! Kuitenkin illan "pääesiintyjä" sai lähes tuhatpäisen yleisön hullaantumaan selvästi Isokynää enemmän. Kyllä se niin on, että pääesiintyjä on aina pääesiintyjä!
25.5.2010 Ensi viikolla se sitten viimein taas starttaa! Nimittäin pitkään ja hartaasti odotettu kesäturnee. Alkajaisiksi suunnataan Jyväkylään ja sitten tykitetään pari räjähtävää keikkaa koti-Kuopiossa! Uutta materiaalikin lupaillaan!
31.3.2010 Lisättiin keikka Tampereen Gloriaan 30.7. kalenteriin.
20.3.2010 Päivitystä ja täydennystä keikkakalenteriin. Marraskuulla suunnataan ainakin Kelan Anselmin sielunmaisemiin Nummelaan. Toivottavasti varauksetkin saadaan muutettua lopullisesti keikoiksi!
24.2.2010 No nytpä sitä sitten komeillaan oikein lehdessä! Jumalation, on se peliä tämä rokki!
23.2.2010 Syndrooma Lontoon kiertueelle! 4.-5.6.10 tuplakeikkaa Jyväskylän Bar Londonissa. Ei siis aivan vielä päästy Britannian valloitukseen... siis vielä?
16.2.2010 Eilen hehkuteltu uutispläjäys siirtyy viikolla ensi viikon lättyyn...
15.2.2010 Nyt kannattaa silmällä keskiviikon Kaupunkilehti entistäkin perusteellisemmin! Sieltä pitäisi nimittäin löytyä pari tuttua "Perttiä" ja loistavia lausuntoja päivänpolttavista asioista by Syndrooma?
13.2.2010 Tämän kevään vappusimat särvitään Amarillossa Espoossa... Siis keikkakalenteri täydentyi vappuaaton osalta!
1.2.2010 Lisäystä kesän keikkoihin. 3.7. Syndrooma rokittaa Kainuun soututapahtuman tiimoilta Katinkullan Night Cat:ssa!
27.1.2010 Täydennystä elokuun keikkakalenteriin! Syndrooma hyökkää Wanhasta Satamasta suoraan Oulun kupeeseen Kiiminkiin ja atakin kohteena Ravintola Casa 14.8.!
23.1.2010 Kesän keikkavaraukset päästiin viimein muuttamaan keikoiksi! Eli "perinteiset" Wanhan Sataman kaksi keikkaa soitetaan tulevanakin kesänä. Huom.! Elokuun keikan päivämäärä tarkentui viime metreillä.
19.1.2010 Pitkän keikkatauon jälkeen Syndrooma on taas back to business! Kaksi erilaista keikkaa Kajaanin suunnalla takana ja kuten arvata saattaa noihin kahteen iltaan mahtuu taas yhtä ja varsinkin sitä toista. Lauantain surinoista ja pärinöistä huolimatta kokonaisuutena hyvät vedot molempina iltoina! Jopa rumpalisti pysyi nahkoissaan...?
7.1.2010 Pitkässä Tanelissa rokataan siis la 16.1. Toimitus pahoittelee erhettään!
18.12.2009 Uusi vuosi aloitetaan uusilla metkuilla! Vuoden 2010 alusta Syndrooman myynnissä vastaa yksinoikeudella Suomen suurin ja kaunein ohjelmatoimisto Dex Viihde Oy! Löytyy osoitteesta www.dexviihde.fi, käykää tsekkaamassa, sillä kovassa seurassa ollaan! Sitä odotellessa Syndrooma toivottaa kaikille oikein rauhaisaa joulua ja raivoraitista uutta vuotta!
24.11.2009 Ruvetaan pikkuhiljaa täydentämään ensi vuoden keikkakalenteria! Tammikuu avataan kahdella vedolla Kajaanissa!
9.11.2009 Lama näyttää iskeneen täydellä raivollaan myös tähän helpon rahan rokkibisnekseen! Keikat tuntuvat olevan tiukassa, mutta rehellisyyden nimessä on sanottava, että kiireitä on ollut bändilläkin. Nyt treenaillaan uusia veisuja ja lataillaan akkuja (Ivecon) tulevien "kiertueiden" varalle!
19.10.2009 Tyhjennettiin 1 kpl kännyköitä kuva ja viideomateriaalista koskien Wanhan Sataman heinäkuun keikkaa. Videoita esittelysivun alalaidan linkistä ja kuvia live ja muissa kuvissa. tsiigatkaa keikkoja odotellessa...
17.9.2009 Lahden opiskelija-illassa opiskelijat loistivat poissa olollaan, mutta onneksi henkilökunta jaksoi pitää hauskaa siitäkin edestä! Nyt on sitten taas keikat lusittu, saas nähdä kuinka pitkäksi tämä keikkatauko muodostuu? Tuskin kuitenkaan ihan tuonne juhannukseen saakka???
14.9.2009 Lauantai-ilta, ja seuraavaa yötäkin pitkän matkaa, vietettiin hääkeikalla Rantasalmen Hotelli Ruusuhovissa. Paikka oli kyllä hieno! Ja hääväki näytti viihtyvän!
6.9.2009 Nilsiän Doorikseen oli osautunut väkeä paikalle varsin mukavasti ja menokin äityi loppua kohti vauhdikkaaksi! Tälläkään kertaa ei keikasta selvitty ehjin kamoin, ja laitetohtori Jaskaa tarvitaan jälleen. Kuitenkin ehdottomasti paras Dooriksen keikka meidän osalta!
13.8.2009 Keikka Nilsiän Doorikseen 5.9. illalle!
8.8.2009 Eilisen Helsingin keikan myötä täydentyi Syndrooman maantieteellinen kierros kautta Suomen. Nyt on siis koluttu Suomi-neidon joka sopukka nivustaipeita myöten! Muutenkin "Hamun" keikka poikkesi valtavirrasta siten, että orkesteri konsertoi ravintolan takaterassilla ilman katosta sateenuhkan vallitessa. Lopulta keikka saatiin kunnialla läpi ilman keskeytyksiä, vaikka soundcheckin aikana "hieman" huolestutti. Onneksi ravintolapäällikkö Rane jaksoi valaa uskoa sateettomasta illasta varsin kiitettävästi!
2.8.2009 Eilen yksityiskeikka Uudistalolla. Ensi perjantaina nokka kohti piäkaupunkia!
25.7.2009 Räväkkää menoa eilen Wanhassa Satamassa! Hyvä sää ja tietysti Syndrooma oli houkutellut mukavasti väkeä paikanpäälle. Suihkittiin konfetteja ja pyrotekniikkaa ympäri ämpäri. Ja ne paidatkin lähti tyttöjen iloksi! Miespuolisilta tosin tuli kommenttia, että kannattaisi käydä lenkillä ennen tuohon ryhtymistä! Kadehtiivat, luuviulut. Hauska ja tapahtumarikas keikka!
21.7.2009 Uusin keikkakiinnitys Amarilloon Lahteen! Pikku lauantain opiskelijariennot 16.9. Tulee kokeiltua keskiviikkoillan huumaa Lahtelaisittain.
20.7.2009 Keikkaperiodia käynnistellessä. Ensi perjantaina Wanhassa Satamassa luvassa taatusti ennennäkemätöntä ja -kuulumatonta show-huttua ála Syndrooma! Lisäksi tietenkin todella tuhti kattaus ennenkuultua suomalaista huippumusaa! Kannattaa raahata ahterit paikalle, isommatkin!
26.6.2009 Rauhalahden Juhannukset jatkuvat Syndrooman osalta myös 2010! Ensi vuonna onkin jo viides kerta aaton vietossa, mutta ei se väärin ole. Perinteitä on vaalittava!
20.6.2009 Kylläpäs oli taas vauhdikas ja tapahtumarikas keikka Rauhalahden juhannushumussa! Pyromaani Ville oli järjestänyt "huikean" tuli-shown. Juhannusshow -hengessä posautettiin myös virtakela, ja keikka sai perinteisen Syndroomatyylin lopetuksen, kun juuri ennen encorea menetettiin estradilta sähköt! Tuli aika pimeää ja ennenmuuta hiljaista. Pienien sähköteknisten kytkentöjen päätteeksi räväytettiin vielä pari biisiä ja yleisö nautti täysin siemauksin. Ainakin juhannusjuomista... Muuten oli kyllä hyvä meininki niin bändillä, kuin yleisölläkin. Kiitokset siitä kaikille paikalle hierautuneille!
31.5.2009 Ihan vauhdikas ilta eilen Katinkullassa. Yleisöllä meininki päällä ja siitä se bändikin villiintyy!
25.5.2009 Varmistettiin pitkään työn alla ollut Helsingin keikka ravintola Hamletiin 7.8.! Näin tulee valloitettua viimeinenkin poimu Suomi-äidin helmoista. Saas nähdä kuinka maalaispojille käy isolla kirkolla?
23.5.2009 Olisiko eilisillan synkkä ampumaepisodi pelottanut suurimman yleisömeren kotikoloihinsa? Vai kolea sää. Wanhaan Satamaan paikalle saapuneet saivat kuitenkin aikaan hyvätunnelmaisen illan ja soitto soi... Tästä eteenpäin Syndrooma elvistelee ehkä Suomen rokeimmalla keikkakiesillä! Kiitokset Mainospalvelu Kurkiselle tosi päheistä teipeistä.
17.5.2009 Taas on yksi tapahtumarikas rinki heitetty Kuusamon ja Tahkon kautta. Univelkaa kertyi ja päätä särkee, siis hyvin meni! Tropiikissa aika vaisu meininki ja perhanan salakavalia mäntyjä siellä päin. Jo oli Tahkon suunnalla järjestetty komeat karkelot. Kiitokset lämpimästä vastaanotosta, hyvästä ruoasta ja juomasta, sekä tietenkin loistavasta menosta keikan aikana!
24.4.2009 Pienen käyttökatkoksen jälkeen Syndrooma.comin pitäisi toimia entistäkin nopeammin. Ja siltähän tuo todella vaikuttaa, vai mitä?
21.4.2009 Kevään tournee aloitetaan 15.5. Kuusamon tropiikista, mistä jatketaan sitten suoraan Tahkolle yksityiskeikan tunnelmiin!
16.4.2009 Tällä päivämäärällä loppui hupiklubilta vehnästely, kun Syndrooma-tatuointien lukumäärä lisääntyi, hähää!
29.3.2009 Yksityistilaisuudessa esiintyi harvinaisen virallisessa kuosissa ollut orchestra. Kravatit heilui ja roketti soi! Fagernäsin kartano oli varsin miellyttävä keikkapaikka.
22.3.2009 Kevään keikkakalenteri täydentyi yhden yksityistilaisuuden verran. 16.5. kötöstellään Tahkon suunnalle!
18.3.2009 Koulunpäätöshippoja juhlitaan tänä keväänä Vuokatin Katinkullassa. Keikkapäivä toukokuun 30.! Valitettavasti aiemmin hehkuteltu Crony´sin keikka jää pois omistajanvaihdoksen vuoksi. Ehkäpä päästään myöhemmin kauppoihin myös uuden yrittäjän kera?
14.3.2009 Eipä jäänyt paljon jälkipolville kerrottavaa eilisen Dooriksen keikasta. Oli vissiin väki siirtynyt Tahkolle muihin iltamiin? Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta...
21.2.2009 Syndrooma kävi tutustumassa länsirannikon ilmapiiriin Vaasassa ja havaitsi sen oikein miellyttäväksi. Soittopaikkana Waild oli mainio ja bändistä pidettiin muutenkin hyvää "huolta". Kiitokset siitä! Yleisöä olisi ehkä kaivattu hieman lisää, mutta muuten paketti osoitti jälleen toimivuutensa paikassa kuin paikassa. Jäädään odottelemaan uusintaa Vaasan suuntaan!
16.2.2009 Keikkamyyntiä yksityistilaisuuksiin pitkin kevättä ja kesää! Muitakin varmistumassa vielä lähiaikoina... Ja keikkabussin kuljettajien lukumäärä kasvoi yhdellä, ja ehkä tulevaisuudessa myös toisella?
3.2.2009 Aiemmin ilmoitetussa Nilsiän Dooriksen päivämäärässä korjaus. Keikka siis vasta 13.3. Syndrooma pahoittelee faneille aiheuttamaansa kärsimystä, kun joutuvat vartomaan maaliskuulle!
1.2.2009 Juhannusta vietetään jo perinteiseen tyyliin Rauhalahden juhannusjuhlilla. Muusta ohjelmasta mainittakoon mm. olutbenji ja rodeohärkä, yippeyaijee!
25.1.2009 Villit iltamat Cronarissa. Väki oli osautunut paikalle ja otti vissiin taas ihan tolkusti häppää! Sovittiin sitten samaan syssyyn seuraava Crony´s show kesäkuulle! Silloin pistetään jälleen kaikki Kuopion alkoholistit liikkeelle!
22.1.2009 Keikkoo pukkoo niin prkl:sti! Nyt lähdetään sytkyttelemään Nilsiän suuntaan Doorikseen. Muutenkin kun tuntuu tuuri olevan aina matkassa, niin saapa nähdä mitä "hyvää" se tuo 13.(2) perjantai tuo tullessaan??? Oikein tuntuu kylmä rinki peräreiän ympärillä valmiiksi...
20.1.2009 Uudehko keikka-Iveco suunnataan helmikuussa länsirannikolle Vaasaan. Night Club Waildissa jytistetään oikein pitkän kaavan mukaan perjantaina 20.2.!
18.1.2009 Kiuruvedellä tuli testattua niin keikkabussi, kuin basistikin. Molemmat pikkuvikaisia! No ei tosiaan. Mikan ensiesiintyminen Syndrooman riveissä meni vallan mainiosti. Ja kokonaisuutena taas kerran hieno keikka. Yleisö hyvin mukana ja menoa sen mukaan! Erityiskiitokset lähtevät miksaajalle ja valomiehelle hyvistä soundeista ja upeasta valoshowsta. Sekä Kiuruveden tytöille keikan kuvasadosta. Seulotaan muutamia koko kansan iloksi kuvagalleriaan.
4.1.2009 Syndrooma aloittaa vuoden ottamalla aimo harppauksen omavaraisuuden suuntaan hankkimalla keikkabussikseen "vähän-" ajetun ja "pikku-"vikaisen Ivecon kevyt kuorma-auton! Auto kesti ainakin kotimatkan Turkkusesta, joten suht. lupaavalta näyttää... Muistakin suurista uuden vuoden kujeista on hehkuteltu. Syndrooman riveissä vuoden päivät menestyksekkäästi bassotellut Heikki palaa hevihommeleihin ja tilalle Hessun hikiseen nahkahousuihin hyppää Mika Anttila! Kiuruvedellä odottaa Mikan tulikoe... Keikkojakin kuulostaisi olevan irrallaan ja niitä poimitaan kalenteriin lähiaikoina. Että tämmöstä tänään, saa nähdä mitä huomenna????
26.12.2008 Facebookin lärvigalleriaan perustettu uusi uljas ryhmä: Syndrooma! Oheista linkkiä klikkaamalla sukellat suoraan facebookin ihmeellisyyksiä sykkivään maailmaan... http://www.facebook.com/home.php?#/group.php?gid=44683651516&ref=mf
23.12.2008 Syndrooma orchestra toivottaa kaikille faneille ja ystäville ynnä kylänmiehille hyvvee joulua ja vielä parempoo uutta vuotta! Tammikuun uusista kuvioista tekstaillaan myöhemmin...
16.12.2008 Uuden vuoden uudet kujeet aloitetaan maakunnan reissulla Kiuruveden kaupunkiin. Varsinainen soittoakti toteutetaan Peltohovissa 17.1.! Kesän keikkaperiodin myynti myös käyntiin: 2 keikkaa Wanhaan Satamaan. Toukokuun 22. ja heinäkuun 24. tapahtuu jälleen satamassa!
14.12.2008 On se vaan kumma, kun nykyään lähes joka keikalle pitää kutsua mellakkapoliisit paikalle! Kiteen keikan jälkimainingeissa tarvittiin jälleen miliisiä, mutta onneksi rautoihin ei laitettu tällä kertaa orkesterin jäseniä. On kovvoo hommoo!
11.12.2008 Niin lähti Syndrooman paljon maailmaa nähnyt ja kilometrejä niellyt keikkakärry seuraavalle onnelliselle omistajalle! Nyt taitaa meillä olla aika ruveta katsomaan sitä keikkalaivaa ihan tosimielellä. Me ollaan kyllä oltu tosimielellä kokoajan, mutta ne myyjät... Terveisiä vaan Mikkelin suuntaan!
7.12.2008 Taas oli ihan kelpo meininkiä Katinkullassa. Joku kunnon mylläkkäkin saatiin aikaiseksi ja porukkaa lappoi lavalle liiankin kanssa. Ja basistille ei jatkossa sitten viinaa...
1.12.2008 Katinkultaan palataan heti ensi perjantaina keikan merkeissä! Ilmeisesti edellinen veto oli ihan kelvollista settiä... Siis keikka Night Catissa 5.12.
30.11.2008 Katinkullasta palattu kotopuoleen. Hyvin oli pikkujoulukansaa liikenteessä, soittoruokala täynnä ja meininkiä sen mukaisesti. Soittokin ilmeisesti kulki, koska yleisöstä epäiltiin orkesterin sortuneen jopa taustanauhan käyttöön! Luulenpa, että kuningas alkkomahooli oli tehnyt kyseiselle kuulijalle ns. tepposet!
26.11.2008 Ja niin on "lomat" lusittu ja paluu sorvin ääreen tosiasia! Ensimmäiseksi megalomaaninen keikkakaravaani suunnataan kohti Katinkultaa. Kevättalvelle aloitetaan villi myyntityö keikkakalenterin täyttämiseksi...
12.11.2008 Tänään kannattaa silmäillä ilmaisjakelulehtiä entistäkin huolellisemmin, jos vaikka näkyisi tuttuja nassuja! Hupiklubin pojatkin ovat hyvin edustettuina...
28.10.2008 Ikävä velvollisuuteni Syndrooma-faneja kohtaan on ilmoittaa, että orkesterista johtumattomista syistä joulukuinen Flamingon keikka on peruttu. Suoraan sanottuna ihan perseestä! Koetetaan metsästää sille päivälle sitten joku muu...
13.10.2008 Keikkaa pukkaa! Katinkullassa perjantaina 28.11 vetäistään sitten uudella kopilla treenattua aineistoa X-Mas Rock tapahtuman esibileissä! Perjantaina siis tarjolla Syndroomaa n. klo 23.30 alkaen, lauantaina popedoo, turo´s hevi geetä yms yms. Kaikki diggarit mukkaan, etenkin perjantain kovempiin pirskeisiin. lauantaina voidaan sitten kaikki löysäillä ;)
30.9.2008 Jatkuvasti kohoavien kiinteiden kustannusten ja muun sosialistisen painostuksen seurauksena Syndrooma vaihtaa jälleen toimitilojaan. Entisestä maisemakonttorista pudotaan takaisin kellarien syövereihin, mutta ehkäpä kuitenkin hieman rockhenkisempiin tiloihin. Mäne ja tiedä?
9.9.2008 Huom.! Virallinen keikkakuvaaja Hanna ja muut amatöörimmät fotostit: kuvia keikalta toivotaan yhteystiedot sivulta löytyviin eemeli-osoitteisiin, mieluiten suoraan Villen laariin... Tänks! Ja se edellä luvattu alkuvuoden Crony´s Bar sessio toteutetaan tammikuun 24. Eli ystävät hyvät, voitte ihan huoletta unohtaa jo tässä vaiheessa tipattoman tammikuun!
7.9.2008 Syndrooma veti saluunan täyteen eilisillan spektaakkelissa! Lasinsirpaleista ja lievästi sanottuna tahmeasta lattiasta päätellen myös yleisön puolella näyttäisi olleen lystiä. Ja ihania naisia, aah! Jatkokuvioita Crony´sin suuntaan kaavailtiin heti ensi vuoden alkupuoliskolle! Tarkkailkaa keikkakalenteria.
29.8.2008 Pikakeikka Kuopioon! Ensi lauantaina 6.9 Syndrooman suomirock-coctaili esillä Crony´s Bar:ssa Kuopiossa. Sillon pidetään lystiä, jee!
26.8.2008 Syndrooma lähtee valloittamaan eteläistä Suomea Vantaalle syyskuussa avattavaan Sokos Hotel Flamingoon. Soittopaikkana Suomen suurin Amarillo! Ajankohtana kiivain pikkujoulusesonki 5.12. Mahtaa se maalaispoikain päitä huimata noin isolle kirkolla?
10.8.2008 Kiteen ravintola Karhun ilta sai varsin mieleenpainuvan huipennuksen, kun Syndrooma villitsi paikallisväestön siihen tilaan, että kuppila joutui sulkemaan ovensa pari tuntia etuajassa! Todellisuudessa syynä oli kuitenkin jonkun torspon julma terroriteko ravintolan järjestysmiehiä vastaan. Keikka jäi siis kesken juuri kun bändillä ja yleisöllä alkoi kunnolla kulkea, mutta tällaista on rok ´n roll härmässä! Ehkä Karhuun vielä palataan ja pannaan taas Kitee sekaisin....
19.7.2008 Wanhan Sataman onnistunut ilta takana. Juhlakansaa oli paikalla ihan mukavasti ja loppua kohden myös meno parani kuin sian juoksu aikoinaan, tä! Erinäisiltä kommelluksilta ei vältytty tälläkään kertaa, mutta ne näyttää olevan enemmän sääntö kuin poikkeus. Jarin rumpukorokekin saatiin lopulta sovitettua lavalle... Ja niitä valokuvia tältäkin keikalta toivotaan lähetettävän Villen sähköpostiin ville.puustinen@syndrooma.com.
25.6.2008 Uuden periodin keikkamyyntiä aloitellaan. Pelin ennätti avaamaan ravintola Karhu Kiteellä. Keikkapäivä lauantai 9.8.!
22.6.2008 Jälleen uusittiin sivuja. Fontissa ollut bugi korjattiin ja nyt pitäs näkyä suht. järkevästi kaikilla... Kiitos yhdestä saapuneesta jussikuvasta! Pistetään samaan syssyyn nyt ihan kisakin: Parhaan kuvan Syndrooman -08 juhannuskeikalta lähettänyt henkilö palkitaan Syndrooma -brodeeratulla military cap -lippiksellä! Voittajalle ilmoitettan henk. koht. ja jos et halua nimeäsi näkyviin tälle palstalle mainitse siitä viestissäsi. kuvia: ville.puustinen@syndrooma.com, raatina toimii koko bändi!
21.6.2008 Jussiaatto sujui Rauhalahdessa vauhdikkaissa merkeissä. Juhlatunnelmaista porukkaa oli paikalla kiitettävästi ja tanssilattia kului jalkojen alla. Nimmareita jaeltiin siihen tahtiin, että hyvä jos selviää ilman jännetupin tulehdusta! Jos joku paikalle ollut on saanut napsittua valokuvia, niin niitä otetaan mielellään vastaan ja parhaat laitetaan tietenkin esille kuvagalleriaan. Kuvia osoitteeseen ville.puustinen@syndrooma.com!
4.6.2008 Pantiin syndrooma commi sivuston ulkoasua uusiin kuoseihin.
2.6.2008 Olipa hikinen iltapuhde lauantaina Hullu Porossa! Väkeä oli paikalla kiitettävästi, vaikka Syndrooman ohjelmistosta ei rappia ja rnb:tä kovin rajusti löydykään. Soitto kuitenkin kulki ja varsinkin yleisön iäkkäämpi kärki viihtyi mainiosti tanssilattialla. Tämäkään pohjolan reissu ei sujunut täysin kommelluksitta: perjantain keikalla oli lievää hämminkiä sulakkeiden ja styrkkarin kanssa ja reissun kuluessa laulajasta yritettiin leipoa oikein suurrikollinen...
12.5.2008 Todella kaameaa kuvasatoa muuten niin messevältä Katinkullan keikalta. Ei taaskaan näemmä ole sattunut olemaan apinasuodatinta kuvaajan kamerassa, valitettavasti! Mutta kuva ei valehtele...
10.5.2008 Olipa aika "härö" keikka satamassa! Kolea sää ja ennen keikkaa ollut yksityistilaisuus söivät yleisön luvattoman vähäväkiseksi, mutta siitä huolimatta pidettiin lystiä oikein olan takaa. Instrumenttiarsenaaliin lisättiin myös kaksipalkeinen nahkahaitari! Ja vastuu siirtyy kuulijalle...
1.5.2008 Toukokuu aloitettiin vappuaaton keikan merkeissä Katinkullan Night Cat yökerhossa. Yleisöllä näytti olevan hauskaa, ja bändillä oli hauskaa. Eli hyvä ilta! Ja ne paidat lähti taas, prkl!
25.4.2008 Vappuaaton keikkapaikka Katinkullassa vaihtuu Yökerho Night Cat:ksi aiemmin ilmoitetun Freetimen sijaan. Muuten kuviot ja meininki pysyy ennallaan!
23.4.2008 Vaihtaa hurautettiin fanituotteiden valmistajaa hieman helpommin saavutettavaan yksikköön. Toivottavasti laatu ja toimitusvarmuus Syndrooma-kuoseille paranee entisestään. Kaikki entiset tuotteet löytyy edelleen ja lisäksi voidaan lanseerata markkinoille lähes mitä vain! Nyt vaan tilauksia sisään, niin saadaan homma käyntiin.
19.4.2008 Eilisilta kulutettiin Nilsiän Dooriksessa. Hieman vähäväkinen juhlakansa tuntui viihtyvän ja jatkokuvioitakin Nilsiän suuntaan näyttäisi kehkeytyvän. Hupiklubi sentään oli lähettänyt edustuksen myös Nilsiään!
30.3.2008 Lisättiin muutama uusi potretti Crony´sin keikalta ja samalta laitettiin kuvaosastoa uuteen kuosiin.
28.3.2008 Keikkakalenteri täyttyy kevään osalta hyvää vauhtia. Koulujen päätösbileitä 30.-31.5 vauhdittamaan Syndrooma matkaa halki Suomen aina Leville saakka. Tällä kertaa keikkaillaan Wanhassa Hullu Porossa. Hupiklubi huomio: loma-anomukset vetämään ja majapaikat varaukseen!
20.3.2008 Erinäisten sattumusten vuoksi aiemmin peruttu Nilsiän Dooriksen rupeama otetaan pari viikkoa myöhemmin eli 18.4.08. Kaikki Nilsbyläiset herätys! Ja kyllä kannattaa tulla kauempaakin. Tutustu myös uudistettuun kuvakollaasiin, jossa mukana myös kovaa HC-kamaa Crony´sin keikalta!
15.3.2008
Hyvät naiset ja herrat! Syndrooma proudly presents: bassonpelaaja Myöhäsen
Heikki! Katso lisää osiosta BÄNDI!
ps. BÄNDÄRIT HUOMIO! Kuvat osio työn alla ja kaivataan
lisää satoa mm. cronarista! Viime keikalla "salamoi"
kuitenkin aika ahkeraan, eli eikun mailiin ja tänne "raadille" tulemaan ja laitetaan
nettiin kaiken kansan ihmeteltäviksi. Varsinkin tuosta peltimiehen topless -osiosta
kiinnostaa kuvat kuulemma muitakin kuin vain hupiklubin sankareita ;)
9.3.2008 Crony´s Bar:ssa illalla tiivis tunnelma ja aikalailla ärtsy meno muutenkin. Naistenpäivän kunniaksi tarjottiin hameväelle myös suomalaista mieskauneutta parhaimmillaan. Hunksit saivat kovan kilpailijan!
6.3.2008 Syndrooman spektaakkelimainen juhannusshow näyttää muodostuvan perinteeksi. Tänäkin vuonna juhannusrockit vedetään Rauhalahden leirintäalueen ravintelissa. Eli siinäpä kaikille valmiit jussin suunnitelmat!
5.3.2008 Muistutettakoon vielä juhlakansaa lauantain varhaisesta alkamisajankohdasta Crony´s barissa! Hipat alkavat siis jo klo 20 täydellä tuhinalla. Tulukeehan ajoissa paikalle, sillä silloin pannaan vibaa punttiin!
28.2.2008 Viime kesän emä hulabaloo-bileet Kuopion ravintola Wanhassa Satamassa saavat jatkoa tulevana suvena! Ja Syndrooma rymistelee satamassa vieläpä kahden keikan voimin. Kesäkautta aloitellaan heti toukokuun 9. ja sitten toisen kerran kiivaimpaan lomakauteen 18. heinäkuuta. Molemmat ovat perjantai-illan huumaa... Muitakin keikkakytköksiä työnalla, joten tarkkailkaa kalenteria "sillä silmällä".
19.2.2008 Katinkullan yksityiskeikka takana. Samalla suoritettiin ensimmäinen tulikoe viisihenkisenä rytmiryhmänä. Ja kyllähän tuo näköjään bassonkin kanssa hyvin toimi ja väki viihtyi! Muutenkin Katinkulta oli uusi miellyttävä kokemus keikkapaikkana. Mukava palata jo vappuna lauteille!
15.2.2008 Syndroomaa myyvien ohjelmatoimistojen verkko laajenee. Nyt markkinatalkoisiin liittyi kuopiolainen Annan Ohjelmat ja Viihdeverkko Oy Jämsänkoskelta! Toivottavasti nämä uudet kontaktit avaavat uusia keikkamahdollisuuksia eri puolille Suomea.
10.2.2008 Pikakeikka Katinkultaan Etelän hiihtolomia rytmittämään yksityistilaisuuden merkeissä. Paikkana Holiday Club Katinkullan yökerho Night Cat ja keikkapäivänä ma 18.2.2008.
23.1.2008 Kevään keikkamyynti käy nyt vilkkaana. Valpurin yötä vietetään Katinkullan ravintola Freetimessa. Eli keikkapäivä siis 30.4.
22.1.2008 Keikkaa pukkaa! 8.3. Syndrooma soittaa kuopion Crony´s Bar:ssa. Alkuillasta klo 20 alkaen pidetään pienimuotoiset yksityisfestivaalit, joissa myös ohjelmassa Syndrooman poljentoa. Illemmalla vielä toinen kattaus suurelle yleisölle. Ei me kyllä pois ajeta, jos joku haluaa tulla jo alkuillasta kuulostelemaan. Eli kaikki tervetuloa, niin saadan tupa täyteen!
20.1.2008 Muutto suoritettu. Myös Hupiklubin viralliset "valvojat" kävivät toteamassa uudet tilat moitteettomiksi. Vielä kun saadaan hiottua maisemakonttorin soundi-maailma vähän laulajaystävälli-semmäksi, niin eiköhän siitä hyvä tule!
15.1.2008 Heti tähän vuoden alkuun Syndrooma muuttaa uusiin tilavampiin "tuotantotiloihin". Entinen koppi alkoikin tuntua aika-ajoin tuskaisen ahtaalta varsinkin Syndrooma-perheen kasvettua uudella jäsenellä. Eli uutisoidaan nyt sekin. Saammeko esitellä basson Kauno Saario: Heikki Myöhänen! Tätä nykyä Syndrooma kiertää siis maailmaa viisihenkisenä. Tervetuloa bändiin Heikki! Yritetään saada napattua joku edustava potretti myös Heikistä henkilögalleriaan. Nyt katseet käännetään eteenpäin ja ruvetaan täyttämään kevään jä kesän keikkakalenteria. Pitäkäätten peukkuja!
17.12.2007 Syndrooma vetäytyy muutenkin suht hiljaisen jakson päätteeksi joulun viettoon ja toivottaa samalla kaikille oikein rauhaisaa joulua ja railakasta uutta vuotta 2008! Uuteen vuoteen startataan moneltakin kantilta uusin metkuin, mutta niihin palataan myöhemmin. Seurailkaa toki Syndrooman uutisia myös pyhien aikaan!
2.12.2007 Keikkakalenterin paisumista odotellessa päiviteltiin Levin Keikkojen kuvasatoa... myös "huumoriklubin" osastolle karuja lisäyksiä ;)
23.11.2007 Valitettavasti tämän illan Next Stepin keikka Varkaudessa peruuntuu sairastapauksen takia. Orkesteri pahoittelee hupiklubille ja muille fanittajille aiheuttamaansa mielipahaa!
12.11.2007 Levin keikat takana. Vedettiin suomirockia kovaa ja korkealta. Liekö vaikuttanut peruttu maailmancup yleisömäärään, kun meno tuntui jäävän molempina iltoina hieman vaisuhkoksi. Tosin Hupiklubilaisten meno oli kaukana vaisusta! On se vaan kumma, kun ei Kimille pipo kelvannut ja eräskin kaveri olisi mieluusti "ottanut" koko takin, vaikka väkisin?
4.11.2007 Varkauteen mennään kuitenkin keikalle. Keikkapaikaksi vaihtui vanha tuttu Next Step, päivä pysyi samana 23.11. Samalla kertaa pääsee kuuntelemaan Syndroomaa basistin kanssa!
1.11.2007 Peruutukset ja muut sählingit Varkauden Z-onessa saivat ikävä kyllä jatkoa. Meistä riippumattomasta syystä Z-onessa kuunnellaan mieluummin virren veisuuta ála Samuli Edelmann. Ravintolan tappio. Että tämmöstä tällä kertaa...
28.10.2007 Syndrooma koeajaa sisään basistia! Katsotaan missä vaiheessa päästään kuulemaan basson jytinää myös keikkaolosuhteissa? Levin reissu kiidetään kuitenkin vielä vanhoin tutuin kujein!
24.10.2007 Jälleen päästiin tekemään päivityksiä sivustolle pienten teknisten suhmurointien jälkeen. Yritetään keksiä jotain uutisoitavaakin lähiaikoina.
4.10.2007 Back to business! Pitkäksi venähtäneen tauon jälkeen Syndrooma raahautui jälleen sorvin ääreen. Oli muuten pirun mukava vetää treenit pitkästä aikaa! Marraskuussa käynnistyy taas odotettu keikkaperiodi ja silloin Syndrooma tykittää ehompana kuin koskaan! Uuttakin keikkaa koetetaan kalastella... Tärppejä odotellessa pistetään jakoon EKSTRAT- osiosta linkkiä Mikseri.netiin Jarin ja Villen terapiaprojektiin, jonka tuotoksia löytyy nyt siis MIKSERI.NETISTÄ.
17.9.2007 Tänään saatiin varmistus, että ainakin marraskuun sovitut keikat päästään heittämään sovitusti! Toivottavasti ei tarvitse ruveta edes Juiceksi Juicen paikalle, eli soittamaan pallilta käsin. Keikkaiskua aletaan rakentamaan viimeistään lokakuussa ja koitetaan myydä vielä joku uusikin keikka kuumimpaan pikkujoulusesonkiin. Ja sitä paitti Juice on kuallu, tä?
12.9.2007 Hurja huhu pyörii turuilla ja toreilla, että maailman kaikkeuden ensimmäiset(?) Syndrooma-tatuoinnit on teetetty Kuopiossa!!! Vieläpä kaksin kappalein. Asialla hupiklubi. Toivottavasti saadaan jossain vaiheessa taltioitua mallit kuvagalleriaan?
21.8.2007 Ikävä kyllä Syndrooman sairausloma näyttää jatkuvan. Näillä näppäimin keikkarintamalle päästään palaamaan vasta loka-marraskuussa, jollei enää isompiin remontteihin jouduta...
5.8.2007 Tänään varmistettiin parhaalle pikkujouluajalle 23.11 esiintyminen Itä-Suomen suurimpaan ja varmasti moderneimpaankin yökerhoon, heinäkuussa 2007 avattuun Z-Oneen, Varkauteen. Samalla stagella on syksyn mittaan tulossa todella kovia nimiä ja nyt myös sokerina pohjalla Kuopion suomirock ylpeys, SYNDROOMA! Kaikki tömäkällä otteella veivattujen suomirock -covereiden ystävät, paikanpäälle Varkauteen tsekkaamaan bändin keikkakunto ja mukaan tonttuilemaan! Kauempaakin tulijat sopinevat sisään, koska paikassa on reippaat 1000m2 tilaa temmeltää...
20.7.2007 Valitettavasti tilanne näyttää tällä hetkellä siltä, että Hullun Poron keikat elokuussa joudutaan perumaan em. tapaturman seurauksena. Ravintolaan ollaan jo oltu alustavasti yhteydessä ja ensi viikolla peruuntuminen virallistetaan. Yritetään kovasti neuvotella mahdollisesta myöhemmästä ajankohdasta päästä näyttäytymään Porossa. Toivotaan, että ovet Hullun Poron suuntaan eivät sulkeutuneet lopullisesti näin ikävällä tavalla...
11.7.2007 Huonoja uutisia: Kesätauon viettoon päästiinkin tällä kertaa sitten ihan kepit kourassa ja jalka kipsissä. Katsotaan tilannetta, kuinka pitkä telakkajakso on luvassa, mutta siinä määrin pahasta tapaturmasta on kyse, että Hullun Poron keikatkin ovat vaakalaudalla. Päivitetään tilannetta keikkojen osalta, kunhan lisäselkoa asiaan saadaan. Keikat koetataan hoidella vaikka edesmenneen Juicen tyyliin istuen, jos ei enää muuta estettä tule kuin tuo murskaantunut menojalka! Myös Syndrooma.com sai uutta ilmettä kesän kunniaksi!
8.7.2007 Kesätaukoa päästään viettämään hyvissä tunnelmissa onnistuneen Nilsiän keikan jälkeen. Dooriksessa nähtiin uutuutena ansaittua huomiota herättänyt saippuakuplakone! On muuten pirun ärhäkkä peli! ...Samalla rysäyksellä päiviteltiin Dooriksesta kuvat ja nyt jopa videoclipitkin, jälleen kerran iso kiitos Janille! Orkesteri pitää nyt muutaman viikon laturitauon ja jatkaa taas elokuussa uudella innolla ja uusin metkuin. Hyvää Kesää kaikille fanittajille!
2.7.2007 Viikonlopun Lapin turnee ei todellakaan lukeudu Syndrooman onnekkaimpien keikkareissujen joukkoon! Autoilun jumala tuntuu pyllistäneen meille totaalisesti, sillä tällä kertaa vetoauto teki tenän Torniojoen varteen n. 75 km Pellon eteläpuolelle. Sikäli tuuria, että jatkokyyti saatiin järjestymään pakettiauton sikaosastolla ja samaisella pakulla päästiin hoitamaan myös lauantain Levin keikka. Tunnelma oli aika pitkälti kuin Kaurismäen elokuvista... Auton lainaamisesta iso kiitos Viihdeväylän Kalervo Vanhalle! Toinen todella iso kiitos kuuluu Willen isäpapalle Nilsiään, joka hoiti jo valmiiksi ryytyneen orkesterin sunnuntaina turvallisesti takaisin Savon maaperälle! Sitten keikoista: tungosta ei kummallakaan keikalla ollut, mutta palautteesta päätellen vähäväkinen kuulijakunta oli kuitenkin pitänyt kuulemastaan. Sehän tärkeintä. Perjantaina konsertointia jatketaan Nilsiän Dooriksessa ja sitten ansaittua kesätaukoa viettämään!
24.6.2007 Keskikesän juhlaa vietettiin leppoisissa tunnelmissa Rauhalahdessa. Säät suosi ja väki viihtyi, samoin orkesteri. Nimmareita ja rumpukapuloita jaettiin ahkerasti nuorille Syndrooman faneille. Tervehenkistä nuorisoa, tykkäävät suomirockista...
20.6.2007 Ajankuluksi pienimuotoista päivitystä tarinat-otsakkeen alle... Juhannuskin muuten lähestyy kovalla rytkeellä!
19.6.2007 Marraskuun 9. ja 10. vietetään varsin kansainvälisessä atmosfäärissä, sillä Levin maailmancup viikonlopun keikat saatiin varmistettua! Kerrankin Keski-Euroopan lederhosen- väki pääsee kuulemaan kunnon härmäläistä SUOMIROKKIA. Jawohl!
10.6.2007 Kuvamateriaalia Satamasta näyttää löytyneen, mutta lisää kaivataan eri kuvakulmien muodossa! Lisäksi moni sivu on saanut uutta ilmettä mm. hassunhauskojen kuva-animaatioiden muodossa.
9.6.2007 Eilisilta kului rattoisasti hikisessä Wanhassa Satamassa. Eipä äkkiseltään paljasnahkaisena kuopiolaisena tule mieleen, milloin olisi ollut Satamassa näin hyvä meininki. Tupa täynnä jonoksi asti ja porukka oikea bilevaihde päällä. Sataman iltakeikka nousee rytinällä Syndrooman parhaiden keikkojen top 3:een. Orkesteri kiittää ja kumartaa syvään hienolle yleisölle! WANTED: Jos jollain sattuu olemaan kelvollista valokuvamateriaalia keikoilta, niin voisi pistää vaikka Willen sähköpostiin ville.puustinen@syndrooma.com. Saadaan pidettyä keikkagalleriaa ajantasalla.
25.5.2007 Kesän keikkakalenteri alkaa nyt olla aikalailla loppuunmyyty! Elokuulle varmistui kauan himoittu näyttäytymismahdollisuus Wanhaan Hulluun Poroon Leville. Päivät 10. ja 11. elokuuta. Muuten heinä- ja elokuussa Syndrooma latailee akkuja ennen ensi syksyn ja talven (toivottavasti) vilkasta keikkarupeamaa...
23.5.2007 Matkalla Leville kurvataan Pellon kautta, jossa keikkaillaan pe 29.6. Hotelli Pellonhovissa. Samaisena viikonvaihteena Pellossa kisaillaan vesicrossin herruudesta... Samaan rytäkkään tehtiin myös kahden keikan varaus Hotelli Levitunturiin Levin World Cup- viikonlopuksi! Asia varmistunee lähiaikoina.
22.5.2007 Sepä onkin sitten "hikinen" iltapuhde luvassa 8.6. Wanhassa Satamassa, kun saman illan aikana vedetään kaksi täysmittaista vetoa! Ensin alkuillasta jytistetään yksityis-/yritystilaisuudessa, ja sitten vielä illemmalla koko maailmalle avoin spektaakkeli.
20.5.2007 Eilisilta Siilinjärvellä osoitti jälleen sen, että oikealla biletysasenteella liikkeellä oleva yleisö saa aikaan mahtavan menon, vaikkei ravintola täpötäysi olisikaan. Muutenkin Vintti oli varsin miellyttävä keikkapaikka. Toivottavasti jatkoa sinnekin seuraa. Erityiskiitokset ravintolalle maukkaista pihveistä!
12.5.2007 Tahkon Viihdepalvelut Ky liittyi Syndroomaa markkinoivien yritysten alati kasvavaan verkostoon. Yhteystiedot ko. ohjelmatoimistoon löytyvät kontakti palstalta.
8.5.2007 Syndrooma säntää pikakomennukselle naapurikunta Siilinjärvelle lauantaina 19.5! Keikkapaikkana Siilissä uudenuutukainen Ravintola Vintti ja souvi alkaa klo 23 reikäleipä. Kaikki vanhat ja etenkin uudet fanittajat sankoin joukoin paikanpäälle!
2.5.2007 Wappuriennot Warkauden Next Stepissä takanapäin. Serpentiiniä kului kilometrikaupalla ja nenät punoittivat sopivasti! Simaiset swingit kertakaikkiaan...
21.4.2007 Keskellä kauneinta kesää (pe 6.7.2007) Syndrooma viihdyttää naapurikaupunki Nilsiän heimoveljiä soittamalla Ravintola Dooriksessa. Samalla kertaa yritetään raivata tieltä myös Tahkovuoren alueen rautaista porttia! Saas nährä kuin äijien... ja Mirjan käy...
8.4.2007 Kyllä taisi väki olla mämmin syönnissä, kun kovasti tyhjälle salille jouduttiin "revittelemään". Ihan pasha keikka! No ei nyt sentään, mutta olisihan meininki railaakkaampikin saanut olla. Seuraavana juhlitaankin suomirockin säestyksellä vappua Warkauden Next Stepissä!
18.3.2007 Mukava ilta Crony´sissa. Bändillä kulki ja yleisöllä tuntui olevan meno päällä. Eli kaikinpuolin onnistuneet iltamat. Näillä näkymin syksyllä näyttäydytään Crony´s Barissa jälleen. Tästä on hyvä suunnata katseet kohti Cottonia!
17.3.2007 Tänään se sitten starttaa. Nimittäin Syndrooman kevään keikkajakso. Avaus suoritetaan ihan kotikulmilla nimittäin Crony´s Bar:ssa Kuopiossa. Kannattaa tulla hyvissä ajoin, että kaikki halukkaat mahtuvat tupaan! Sääli, että Kotiteollisuus joutuu soittamaan Petosella tyhjälle salille, kun juhlakansa vaeltaa Crony´siin;)
5.3.2007 Kesäkuun lopulla piipahdetaan heittämässä "pikaisesti" keikka Hotelli Levitunturissa Levillä. Toivottavasti markkinointikanavisto saa buukattua tukikeikkaa samalle suunnalle, että ei tarvitse kaahata edestakaisin saman vuorokauden nimissä! Mutta minkäs muusikko ammatilleen mahtaa, ja eikun on the road!!!
1.3.2007 Crony´sissa päästään testaamaan tositoimissa uutta subbari kalustoa. Tehoa lisätty siinä määrin reippaasti, että nyt luulisi törähtävän muittenkin kuin bändiläisten alapäät!
19.2.2007 Syndrooma nautiskelee täysillä helmikuisesta "talvilomasta" ja keskittää voimiaan tulevaa keikkarupeamaa varten. Samalla 75 % orkesterin keikkavahvuudesta onnittelee Willeä perheenlisäyksen johdosta!
6.2.2007 Valitettavasti maaliskuun Onni Pubin keikka peruuntui bändistä riippumattomasta syystä. Suoremmin ilmaistuna Onni laittaa lopullisesti ovensa säppiin jo helmikuun aikana. Crony´sissa fiilistellään sitten senkin edestä!
25.1.2007 Nytpä näitä tyrkkää ovista ja ikkunoista. Kuopion vilkas keikkakevät vaan paisuu. Seuraava myyty keikka sijoittuu maantieteellisesti keskelle messevintä Kuopiota eli Crony´s Bar:iin. Juhlapäiväksi on varmennettu lauantai 17.3. Että tämmöisiä uutisia tällä kertaa.
25.1.2007 Syndrooma avaa kesäkautensa 8.6.07 Ravintola Wanhassa Satamassa Kuopiossa! Bändi aikoo olla yhteydessä itseensä Ukko Säänhaltijaan, että tämä järjestäisi kuopiolaiselle juhlakansalle oivan biletysilman. Samaan syssyyn myös markkinointikanavistossa tapahtuu laajenemista keskisuomalaisen ohjelmistotoimisto Viihdesallap Oy:n "kaapattua" Syndrooman listoilleen...
19.1.2007 Kevään keikkakalenteri täydentyy jälleen! Syndrooma toivottaa fanitytöille "munarikasta" pääsiäistä lankalauantaina 7.4.2007 Cotton Clubilla Kuopiossa. Ko. iltana Cottonilla rokataan kahden kuopiolaispumpun voimin, sillä samaiselle lavalle könyää illan aikana myös Rainbowcrash! Soittoajat ja muut epäolennaiset pikkuseikat tarkennellaan myöhemmin kevään kuluessa.
15.1.2007 Syndrooma kävi muistuttelemassa Levillä, että millainen se talvi taas olikaan. Lunta oli ja pakkasta rapiat 25. Hotelli Levitunturin "tanssikansa" tuntui viihtyvän erinomaisesti myös rokin räimeessä! Samoin bändi armottomine fanikaarteineen. Ja Jarin rumpu se vaan pelastusta soi!
10.1.2007 Onni-Pubin varaus muuttui varmistuneeksi keikaksi! Kevättä päästään siis juhlistamaan kotikulmien keikalla, joten meno lienee melkoinen... Perjantai 2.3.07 Onni-Pub!
8.1.2007 Riippuen baarin jatkokuvioista, Syndrooma näyttäytyy Onni-pubissa perjantaina 2.3.2007? Keikka varmistellaan tammikuun aikana, joten kannattaa tsekkailla uutisia "sillä silmällä". Ja eikun Leville lomps!
4.1.2007 Hoblaa! Näin ne vuodet vaan vierii. Uusi vuosi päästiin korkkaamaan keikkauutisilla. Näillä näppäimin juhannus vietetään viime vuoden malliin Rauhalahdessa, mutta tänä vuonna pidetään oikein kaksipäiväiset iltamat. Elikkäs juhannusaaton ja -päivän parhaat "tanhut" siis Rauhalahden leirintäalueella!
30.12.2006 Kalajoen tiimoilta myös media kiinnostui sanomalehti Kalevan viikonloppuliitteessä olleen "lehtihaastattelun" muodossa. Löytyy keikkakuva-osiosta. Jutun tasosta päätellen kukaan ei varmasti usko, että haastattelu on annettu vieläpä täysin selvinpäin. Joka tapauksessa Syndrooma toivottaa kaikille fanittajille poreilevaa ja poksahtelevaa uutta vuotta!
25.12.2006 Taisipa Kalajoen väki olla jo hiljentynyt joulun viettoon, kun aikalailla tyhjälle salille "päästiin" rytistämään! Kuitenkin muuan rakastunut nuoripari sai orkesterin suorastaan herkkiin tunnelmiin;)
22.12.2006 Lomat pidetty ja vielä ennen pakettien aukomista Syndrooma suuntaa Kalajoelle. Sittenpä se alkaakin olla tämä monessa suhteessa menestyksekäs vuosi taputeltu! Syndrooma haluaa toivottaa kaikille oikein rauhaisaa, mutta suomirock-henkistä joulua!
4.12.2006 Päiviteltiin samoilla höyryillä Cottonilta "piiiitkät piiiiitkät" videonpätkät promomielessä tuonne NÄYTTEET -osioon. Käykeehän kahtomassa ja kommenttia vieraskirjaan! Vielä kerran oikein iso käsi PETELLE viideon kuvvauksesta ja editoennista!!! Nyt bändin jäsenet kukin tahoillaan ns. lataavat pari viikkoa akkuja tiukan syksyn jäljiltä ja mm. korjataan toistamiseen "yläpäät" PA-kaapeista että ollaan entistä ehompina Kalajoella joulunalusta viettämässä! EDIT: edellisen kerran korjattiinkin ne yläpäät muunmuassa muutama viikko sitten Rukan avajaiskeikkareissun jälkeen kun siellä soundcheckiä tehdessä huomattiin kamojen ns. posahtaneen... Artisti maksaa... =)
2.12.2006 Iisalmen Bepopissa käväistiin soittamassa keikka. Eipä jää siitä keikasta paljon lapsenlapsille kerrottavaa... Vähänlaisesti oli porukkaa, mutta onneksi muutama tyttöporukka edes tanssi soiton tahtiin joten ei käynyt aika lavallakaan pitkäksi ;)
26.11.2006 Cottonilta paljon lisättyä kuvamateriaalia, ja muutenkin uusi ilme koko sivustolle. Live-keikkatallennekin saatiin purkitettua, mutta sen työstämisessä julkaisukelpoiseksi materiaaliksi menee vielä kotvanen. Mukana oli taas myös hitunen epäonnea kun nauhoitus digitaaliraiturille meni mönkään, lopullinen versio hoidellaan siis kameran mikin äänien avulla...
26.11.2006 Cotton Clubin keikasta toivuttu (juuri ja juuri). Syndrooma kumartaa syvään hienolle, joskin hieman vähäväkiselle Cottonin yleisölle. Laatu korvasi tällä kertaa määrän? Backstage oli tarjoiluineen mainio. Syndrooman alkutalven Pohjois-Savon tournee huipentuu ensi perjantaina Iisalmen Bepopissa. Sinne siis...
19.11.2006 Varkauden Next Stepin yleisö näytti oikein kunnolla miten suomirockin tahdissa "stepataan"! Meno oli oikein pikkujoulumainen, laulu raikui ja viina virtasi, eli kaikkea mitä hyvältä illalta voi odottaa. Samalla sovittiin Nekkariin keikka vappuaatolle 2007, mikä ensi keväänä ajoittuukin sitten maanantaille.
10.11.2006 Nyt voit olla mukana toteuttamassa suomirockin historiaa, kun 24.11 Cotton Clubilla kuvataan Syndrooman live-dvd! Paikan päälle kaivataan siis rutkasti yleisöä pitämään yllä menoa ja meininkiä. Kaikki todelliset "linssiludet" ja muutkin paikalle pikkujoulutunnelmissa! Cottonille vapaa pääsy!
1.11.2006 Todella sumuista kuvamateriaalia Zonen keikoilta. Kuvat räpsitty kännykällä, niin tietäähän sen mitä siitä tulee! HUOM.! Tätä nykyä Syndroomaa voi kysellä keikoille myös Viihdeväylä Oy:n kautta. Yhteystiedot löytyvät, kuinka ollakaan, yhteystiedot sivulta!
30.10.2006 Rukan keikkareissu sisälsi, suuren runoilijan sanoin, niin brilliant highlightseja kuin deep shadowsejakin. Niitä synkempiä tuokioita koettiin lähinnä paluumatkalla, kun piti ruveta kärryremonttiin 30 kilsan ajon jälkeen. Reipas tunti siellä lumen ja pakkasen keskellä härvättiin ennenkuin matka pääsi jatkumaan. Mutta mutta, kyllä oli Zonessa SAIRAS meininki. Ravintola oli kirjaimellisesti kattoa myöten täynnä hyvin hilpeissä tunnelmissa olevaa juhlakansaa! Ja yleisön mukanaolosta päätellen lavalla olisi luullut olleen vähintäänkin Kirkan. Illan aikana kuultiin mm. tarkkaa rumputyöskentelyä, jossa aksentit kohdallaan! Bändi antaa näin jälkeenpäin todella raivoisat ablodit Zonen asiakkaille molemmilta illoilta! Ja nyt se on todistettu: puku ei tee miestä, vaan kyllä sen tekee Syndrooma-pipo;)
24.10.2006 Ensivuoden keikkamyynti on aloitettu. Hotelli Levitunturi antoi palautetta lokakuun keikoista tilaamalla Syndrooman uudelleen hieman vilkkaampaan(?) ajankohtaan. Palaute oli orkesterin mielestä varsin positiivista! Suomirockit raikaa taas Levillä 12. ja 13. tammikuuta. Täytyy lanseerata ennen sitä Syndrooma-karvalakit...
17.10.2006 Kuvia Hotelli Levitunturin keikoilta. Valitettavasti monet ovat "hieman" epäselviä, koska otettu kamerakännykällä. Liekö myös kuvaaja ollut "hieman" epäselvä?
15.10.2006 Rankka Levin "rundi" takana. Tunnelmat väsyneet, mutta onnelliset hyvin menneiden keikkojen vuoksi. Kuopion "suomirock-ylpeys" haluaa kiittää Hotelli Levitunturin laatutietoista yleisöä ja erityiskiitokset bändiltä menevät vannoutuneelle fanikolmikolle, joka matkusti Kuopiosta asti järjestämään orkesterille ikimuistoisen vastaanoton! Samalla tuli soitettua maailmanhistorian ehkä ensimmäiset keikat joilla yleisöstä ei kuulunut kertaakaan: "Soittakaa Paranoid!!!". Myös siitä kiitokset! Rukalla jatketaan...
12.10.2006 Aamulla se sitten alkaa! Nimittäin Syndrooman pitkään ja hartaasti odotettu syyskiertue. Noin klo 7.00 uudenuutukaisen "habituksen" saanut keikkakärry kääntää kokkansa pohjoista kohti, suuntana Levi. Pääseepähän kärry heti kunnon tulikasteeseen, kun kilometrejä kertyy... Joku tuttu naamakin kuulemma näyttäytyy Levin yleisössä!
4.10.2006 Markkinavoimien puristuksesta johtuvista syistä Cotton Clubin keikkapäivää muutetaan. Viikonvaihde pysyy samana, mutta Syndrooman keikka siirtyy perjantaille 24.11. Nyt vaan on fanien oltava iskussa jo perjantaina!
27.9.2006 Syyskauden megalomaaninen keikkarundi saa jälleen jatkoa! Tällä kertaa voidaan puhua ihan joulukeikoista pikkujoulun sijaan. Aatonaatot vietetään siis letkeästi Ravintola Kultakalan rock-klubilla Kalajoella. Keikkapäivät perjantai-lauantai 22. ja 23.12.06.
12.9.2006 Klassikoksi muodostunut Syndrooman PIKKUJOULUKEIKKA soitetaan tänä vuonna entistä ehommissa puitteissa! Ajankohta tuttu marraskuun loppu, tarkemmin la 25.11 ja keikkapaikkana maanmainio Cotton Club Kuopion Petosella. Kannattaa ruveta rasvaamaan tonttulakkia hyvissä ajoin, että varmasti ehtii mukaan pikkujoulutunnelmaan!
7.9.2006 Täydennystä alkutalven keikkakalenteriin! Parhaaseen tonttuiluaikaan, elikkäs 1.12.06, ihan "kurko" coverbändi Kuopiosta soittaa Iisalmen Nightravintola Bepopissa! Kyseinen menomestahan löytyy Sokos Hotel Koljonvirran yhteydestä.
28.8.2006 Syndrooma hankkii kuljetuskalustoa. Lapin kiertueelle pyyhälletään omalla "keikkabussilla". Tarkemmin sanottuna ostettiin oma tilava umpiperäkärry.
17.8.2006 Lapin kiertue paisuu lailla pullataikinan! Sillä nyt voidaan jo puhua kiertueesta. Levin tourneen jälkeen suunnataan Rukalle. Syndrooma soittaa 27. ja 28.10.2006 Ravintola Zonessa. Rukalla silloin talvikauden avajaiset, joten yleisöä luulisi paikanpäältä löytyvän! Avajaisohjelmasta enemmän 15.9 julkaistavassa Ruka News lehdessä tai Rukan alueen nettisivuilta...Kiitos!
10.8.2006 Keikkarintamalla RÄJÄHTÄÄ! Syndrooma lähtee "ruskaretkelle" valloittamaan Lappia, keikkapaikkana Hotelli Levitunturi Levillä ja keikat peräkkäisinä iltoina pe- la 13. ja 14.10.06!
9.8.2006 Lisättiin livekuvat Crony´sin keikalta. Kuvien lievä epäselvyys johtuu huikeasta savun määrästä, jonka bändin savushow tuottaa. Tarkkasilmäisimmät surffailijat saattavat huomata muitakin päivityksiä sivustosta. Seuraavana Syndrooma satsaa syksyn keikkamarkkinointiin!
5.8.2006 Eilisilta vierähti mallikkaasti keikalla Crony´s Bar:ssa. Suhteellisen vähäisestä väkimäärästä huolimatta meininki oli kohdillaan ja jatkoa seurannee myös Crony´sissa! Pistetään lähiaikoina kuvia "eetteriin".
1.8.2006 Sivustoa päivitetty muutaman lisätyn hääkeikkakuvan muodossa.
28.7.2006 Syndrooma KEIKALLE! Perjantaina 4.8.06 Syndrooman keikkakunnon pääsee tarkastamaan Crony´s Bar:ssa Kuopion keskustassa. Showtime klo 22.30, iltamiin (mitä ilmeisimmin) vapaa pääsy! Tervetuloa tutut ja tuntemattomat!
16.7.2006 Lämminhenkinen hääkeikka takana Peräniemen kasinolla.
3.7.2006 Rauhalahden juhannusbileistä lisätty kuvamatskua. Tsekkaa osiosta KUVAGALLERIA -> KEIKKAKUVAT!
24.6.2006 Oli eilen Rauhalahdessa mahtava meno ja muutamilla tiukka etukenokin. Soitto kulki, bändi ja yleisö näytti viihtyvän. Mikäpä sen parempi tapa viettää juhannusaattoa? Suuret kiitokset todella mainiolle ja asiantuntevalle yleisölle! Toivottavasti viimeistään ensi Jussina nähdään samoissa merkeissä!
22.6.2006 Syndrooma valmistautuu huikeaan juhannusaktiin. Uutukaiset valot saatu pelikuntoon ja bändi myös hyvässä iskussa! Varsin näkyvä mainoskampanja paikallismediassa. Kiitokset siitä keikkajärjestäjälle! Kaikki aattona Rauhalahteen!
1.6.2006 Pitkään ja hartaasti odotetut promokuvat viimein kaiken kansan ihailtavina! Minkä sitä ihminen ulkonäölleen mahtaa... Ei muuta kun uutta keikkajulistetta puuhaamaan. Valotkin saapui Saksan junassa. Kohta pitää ruveta isompaa bändikämppää katsomaan, kun kalusto tuntuu paisuvan sitä tahtia. On meinaan semmoista kalustoa, että legendaarinen Danny-showkin kalpenee!
19.5.2006 Syndrooma päivittää keikkakalustoaan uusilla valohärväkkeillä! Ehkäpä jo juhannuksena Rauhalahdessa nähdään ennennäkemätön valospektaakkeli. Kannattaa(ehkä) tulla katsomaan vähän pidemmästäkin matkasta. Ja onhan paikalla tietysti myös itse orkesteri!
11.5.2006 Ilmeisesti tehtiin Varkaudessa lähtemätön vaikutus, koska keikkailua Next Stepissä jatketaan pikkujouluaikaan 18.11. Pitää ruveta kaivamaan tonttulakkia naftaliinista! Valitettavasti Tahkon neuvottelut katkesivat sopimusteknisiin ongelmallisuuksiin. Mutta ehkä myöhemmin paremmalla menestyksellä?
7.5.2006 Otettiin Varkaus haltuun (ja parit virvoitusjuomat). Onnistuneet oli iltamat kaikin puolin. Toivottavasti päästään toisenkin kerran, sillä Nekkari oli hieno keikkapaikka! Täytynee laajentaa reviiriä myös muihin lähikaupunkeihin.
2.5.2006 Onnin keikka takana. Ilmeisesti yleisö valtaosin piti kuulemastaan, koska vain yksi näytti persettä! Seuraavaksi nokka kohti Varkautta ja uusia seikkailuja. Neuvotteluja käydään myös Tahkon suuntaan...
6.4.2006 Päiviteltiin taas ajankuluksi sivustoa hieman ehkä selkeämmäksi. Muistathan painaa selaimen Refresh/Virkistä näpykkää ennen selailua, jos tämä saittimme on sinulla sivuhistoriassa, että muutokset näkyy! Palautetta sivujenkin ulkoasusta saa edelleen laitella vieraskirjaan!!!
3.4.2006 Kevään keikkamyynti käy todella villinä! Onnin jälkeen keikkabussi suunnataan naapurikaupunki Varkauteen. Siellä kohteena ravintola Next Step ja päivämäärä 6.5. Kuopiosta kanssa lössiä matkaan!
2.4.2006 Taas on Syndrooma yhtä keikkakokemusta rikkaampana, kun käytiin valloittamassa Dolly´s Puijonlaaksossa. Olipa jossain vaiheessa aika riehakas meno! Kuvia keikalta tulossa lähiaikoina. Villeimmät huhut kertovat, että keikkaneuvottelut käynnissä myös Varkauden suuntaan. Seurailkaa keikkakalenteria!
16.3.2006 Kevään ja kesän keikkapäivämäärät saatiin varmennettua: Dolly´s barissa siis 1.4.06, Onni-pubissa 29.4.06 ja Rauhalahden juhannus typistettiin yksi-iltaiseksi eli Syndrooma soittaa juhannusaattona 23.6.06. Rock rock!
8.3.2006 Keikkamarkkinoinnin seurauksena Syndrooma keikkailee ravintola Dolly´s Barissa Kuopiossa 1.4.2006!!! Showtime n. klo 22. Kaikki menoon mukaan! P.S. Tämä ei ole sitten aprillipila....
24.2.2006 Syndrooma horrostaa sydäntalven ajan keikkailurintamalla, mutta "talvipesässä" treenaillaan jo kevään keikoille. Vapun tienoilla Onnissa luvassa paljon uutta matskua, joten kaikki uudet ja vanhat live-musiikin ystävät vappusuunnitelmat uusiksi ja sankoin joukoin Onniin! HUOM! Päivämäärään saattaa tulla vielä pikku fiksausta, joten seurailkaa hyvät immeiset keikkakalenteria!
8.1.2006 Uusi vuosi, vanhat kujeet! Käytiin keikalla IHRA:n tallilla. Kiitokset IHRA:n väelle "tunnelmallisista" iltamista! Paikalla kuuluu olleen myös itse rockin kuningas...
22.12.2005 Keikalle! Sovittiin keikka loppiaisen seutuun IHRA:n tallilla järjestettävään yksityistilaisuuteen.
25.11.2005 Ikävä kyllä Varkauteen sovittu yritystilaisuuskeikka peruuntui bändistä riippumattomista syistä. Täytynee jatkossa yrittää varmistella asiat paremmin etukäteen...
8.11.2005 Sovittiin keikat Vapunaatolle ja Juhannukselle 2006! Kaikille kalentereihin päivät jo nyt ylös ja suunnitelmat selviksi, että Kuopiossa taas räjähtää kunnon Suomirokit!
8.11.2005 Myytiin keikka yritysjuhliin Varkauteen (pe 25.11.2005)! Parinsadan neliön tilat, baaritiskit sun muut hipleet tulossa ko. yrityksen tiloihin ja tietenkin Syndrooma! Tervetuloa kutsutut vieraat! Pidetään hauskaa hyvien "rallien" tahdissa!
7.11.2005 Onnin keikka takana. Olo on väsynyt, mutta onnellinen! Soitto kulki ja laulu raikui, joten eiköhän sitä oteta jossain välissä uusiksi. Kiitokset yleisölle hyvästä mukanaolosta. Te olette loistavia! Pistetään lähiaikoina kuvia keikalta!
7.11.2005 Päivitetty syndrooma.comin etusivu uuteen kuosiin ja viilailtu sisältöä muualtakin
7.10.2005 Keikkaa pukkaa... TADAA! Yritystilaisuuksienkin saralle sovittu päänavaus marraskuulle Kuopioon. Aika artisti meininkiä jo, kun keikalla kohta joka vkonloppu!
6.9.2005 Sovittiin keikka Onniin 5. marraskuuta. Nyt ei muuta kun sana kiertämään ja settiä kasaamaan. Kaikki hyvissä ajoin paikalle! Showtime n. klo 21.00, silloin nimittäin räjähtää!
14.8.2005 Lisättiin nettisivuille valokuvamateriaalia Rauhalahden keikalta ja tehtiin muitakin uudistuksia. Viimeinkin saatiin ympättyä mukaan myös näytteet promo-CD:ltä! Käykääpä hyvät ihmiset kirjoittelemassa juttuja ja terveisiä myös vieraskirjaan!
11.8.2005 Päivitettiin nettisivuja uuteen kuosiin, minkä jälkeen nettisivuston kävijämäärä lähes kaksinkertaistui.
5.8.2005 Käytiin rymäyttämässä keikka Rauhalahdessa ja hyvä maku jäi kaikille suuhun! Eiköhän sitä jatkokeikkoja ole lähiaikoina luvassa. Mm. Onnipubiin neuvottelut käynnissä. Tarkkailkaa keikkakalenteria!
© Syndrooma